Mielialanvaihtelujen mielipuolisuus

Mielialanvaihtelujen mielipuolisuus

Suunnittelin kirjoittavani lomapostauksen, johon istuttaisin romantisoituja puolitotuuksia kiihkeistä kohtaamisista kuuman auringon alla. Olisi koko yön kuumankosteaa lemmiskelyä, hikisiksi nussittuja lakanoita, saippuaoopperamaisesti lepattavia verhoja, valkoista hiekkaa ja pyllyä hivelevää ranta-aallokkoa. Lopulta päätin toisin. Kirjoittaisin sittenkin totuudenmukaisesti ja kaunistelematta, hyvässä ja pahassa.

D vei mut lomalle paikkaan, jossa varpaat todella upposivat hienoon rantahiekkaan ja meri liikehti kirkkaan turkoosina. Aurinko lämmitti ihoa ja mojito mieltä. Kermainen persikkapehmis viilensi kärähtäneitä huulia (ja laskeutui saman tien täytteeksi takakonttiin). Ja juu, oli niitä lepattavia verhojakin.

Kuulostaa ihanalta? Sitä se oli. D todella osui napakymppiin <3 Mutta kaikkea ällöihanuutta varjosti naisen arvaamaton mieli. Mielialanvaihtelut eivät ehkä liity suoraan seksuaalisuuteen, mutta hyvin vahvasti parisuhteeseen. Ja sitä kautta myös seksiin.

Läskipossu maailmanlopun tunnelmissa

Siirsin naistenvaivani pois loman tieltä. Hormoneja inhoavana ja niihin tottumattomana pelkäsin pahinta. No, en muuttunut naispuoliseksi Hulkiksi. Ennemminkin Pikku Myy meets äksyprinsessa meets mörrimöykky.

Mielessä nakutti ensimmäisistä päivistä lähtien häiritsevä ajatus. En tiedä näkyikö tunne ulospäin, mutta olo oli kuin jättimäisellä lyllyvällä vesi-ilmapallolla tai vartaassa grillatulla, liitoksistaan ritisevällä sialla. Estottomalla herkuttelulla ja kuoharin ryystämisellä oli toki vahva osuus turvotukseen. Silti tuntui, että menkkojensiirtohormonit nostattivat kaupan päälle ihon alle tuhdin nestekerroksen. Seksikästä!

Eräänä aamuna valikoin leivilleni ihanaa rasvaista juustoa silmät puoliksi kiinni muurautuneina ja vatsa pystyssä edellisen illan jälkkäriorgioista. Ohitseni liihotti kaksi parikymppistä höyhenenkevyttä tasaisesti ruskettunutta ruotsalaismimmiä. Sydämellisesti hymyilevät tytöt valikoivat lautasilleen kapoiset siivut hunajamelonia, lasilliset sitruunamehua ja teelusikalliset reipasta mieltä. Vihasin niitä kalkkunoita, ja nostin kostoksi lautaselleni vielä yhden palan rasvajuustoa.

Joka toinen päivä mielialani seilasi tyynillä vesillä, joka toinen päivä se poukkoili mielivaltaisesti. En saa hiuksia nätisti ponnarille, miksi tämä tapahtuu just mulle! Kasvoissa on maksaläiskä, olen kamala ikäloppu harakka! Turvottaa, perse on kuin kuplavolkkarin perä! Uusi työkuvio pelottaa, ja sitä on stressattava juuri nyt! Miksi mies ei halunnut aamulla seksiä, niisk. Miksi täällä ei ole ananasta ja kiiviä kuten eilen aamulla, romahdan kohta! Nämä bikinipöksyt eivät istu, yyääääh!

Pari kaunista sanaa ja puhdistavat itkupotkut

Äksyprinsessan oloa olisi lieventänyt muutama hempeä sana ja ripaus imelää romantiikkaa. Tarvittaessa vaikka vähän totuutta muunnellen. Kulta olet ihana, pömppövatsa vain korostaa naisellisuuttasi. Näytät söpöltä tuossa jätskiin tahriintuneessa mekossa. Älä höpötä, tuo se pyöreä pylly tänne. Uhh, varovasti nyt.


Todet tai puolitodet hempeydet eivät kuitenkaan ole D:n vahvuus. Yritin sinnikkäästi pitää mölyt mahassani, koska tiesin äksyilyn olevan järjetöntä ja epäreilua. Jälkiviisaana olisi ollut fiksumpaa täräyttää heti, että nyt kiukuttaa, pidä mua hyvänä, puhalla pois pahat hormonikuohut, pyyhi pois pillitykset. Hyvällä tuurilla episodi olisi ollut sillä käsitelty. Sen sijaan pinnistelin käyttäytyäkseni normaalisti, ja räpyttelin määrätietoisesti kyyneleitä takaisin luomien alle. Järkeä tai ei, pienet itkupotkut olisivat puhdistaneet ilmaa ja helpottaneet oloani. Ja samalla miehen oloa.

Onneksi turvotus ja äksyprinsessa häipyivät sinne mistä olivat tulleetkin. Muistuttaisin silti, hei mies! Livauta naiselle silloin tällöin muutama kaunis sana, vaikka et kokisi sille minkäänlaista loogista tarvetta. Nainen ei ole looginen. Nainen on tunteiden ja hormonien ohjaama sekava lankakerä, jota on mahdoton selvittää. Miehen ei tarvitse ymmärtää naista, koska naista ei ymmärrä edes nainen itse. Riittää, että mies ymmärtää naisen tarpeiden olevan erilaisia. Nainen tarvitsee ajoittain turhanpäiväistä ällöromantiikkaa ja erotiikkaa voidakseen hyvin. Anna sitä sille! Saat vastineeksi hyväntuulisen, tyytyväisen ja miestään mielellään miellyttävän naisen.

Parisuhdekonsulttinne

Veera

Mustasukkaisuus on kiihottavaa

Joo, kärjistetty otsikko. Ihan niin yksiselitteistä mustasukkaisuus ei ole, edes mulle. Mustasukkaisuus voi olla kihelmöivää ja jännittävää leikkiä. Mutta joskus se on vain raivoa, häpeää ja pahaa mieltä. Malttia, kerron kohta lisää.

2Olen aina suhtautunut mustasukkaisuuteen ylimalkaisesti. Se on tuntunut kaukaiselta luonnevialta, joka ei ole koskenut mua eikä seurustelukumppaniani. Tai niin olen sen ainakin kokenut. Olen luottanut mieheen sataprosenttisesti, koska kyräily ja murehtiminen ei vain ole kiinnostanut. Miten turhaa! Silkkaa ajanhukkaa! En alennu! Olisi perseestä, jos pitäisi pakkomielteisesti seurailla toisen tekemisiä. Tai jos mun pitäisi itse tehdä tiliä jokaisesta liikkeestäni.

Olisi miehen oma ongelma, jos tyyppi tuntisi tarvetta käydä vieraissa. Lusikan dippailu naapurin soossikulhoon olisi otettava reippaasti omalle omalletunnolle. Katumuksen täyteinen kertalipsahdus ei olisi niin vaarallista. Tieto tuntuisi ikävältä, mutta voisin antaa anteeksi, ja elämä jatkuisi. Kertamuhinoinnista en edes haluaisi välttämättä tietää. Ehkä pantiin, ehkä ei, entä sitten. Se on vain lihaa ja himoa.

Sen sijaan järjestelmällinen selän takana vehkeily alkaisi väistämättä näkyä miehen käytöksessä. Saisin tietää harrastustoiminnasta ennen pitkää muutenkin, ja sitten pidettäisiin hyvin yksipuoliset parisuhteen yt-neuvottelut.

Se takuulla hoitelee tuota sutturaa

On-off-D on ensimmäinen mies, joka on saanut mustasukkaisuuslohkoni aktivoitumaan. Ai tältä se tuntuu! Loogisesti ajateltuna käyhän se järkeen. Voimakkaiden tunteiden kylkiäisenä on hyväksyttävä myös vähemmän kivoja fiiliksiä.

Luettuaan blogistani seikkailuistani, D:n vannoo aina syvästi loukkaantuneena, ettei lue enää ainuttakaan postausta. Älä sitten lue niitä, torvi. Mutta ihminen on utelias eläin. Kyllä se pirulainen lopulta aina käy urkkimassa, mitä mietin ja touhuan. Sekä on- että off-kausina. Synkimpiä mustasukkaisuuden puuskia en siis uskalla tässä paljastaa. Ylpistyy vielä mokoma. Se mies on jo nyt ihan riittävän ylimielinen, kiitos vain.

Mutta jostain syystä olen yhtäkkiä oman elämäni satutäti ja selvännäkijä. Kehittämäni skenaariot saavat naurettavia mittasuhteita. Mitäh?! Onko noilla jotain sutinaa. Se on taatusti ollut D:n luona lutkailemassa. Antaakohan se panna peppuun? Otan kyllä takuulla paremmin suihin kuin tuo pissis. Miten tuo rasittava akka kehtaa. Kohta hymy hyytyy, horo. Tuo mies on mun! *demonin äänellä*

Minkäänlaista konkreettista perustaa näille ajatuksille ei tietenkään ole. Silloin kun kuvittelen D:n luokse rivot spermanlennätysorgiat, mies todennäköisesti röhnöttää sohvalla reikäisissä pieruverkkareissa, katsoo telkkarista jotain käsittämättömän tylsää urheilua ja raapii muniaan.

Rankaise sitä

4Sitten tämä jännä ilmiö, kiihottava mustasukkaisuus. Siinä on jotain alkukantaista. Kun mies tuntuu kelpaavan muillekin naaraille ja on hankalasti kesytettävissä, hormonini sekoavat. Kai saalistusvietti voi herätä myös naisessa? Kaikki on jännempää, ihanampaa, kiihottavampaa. Kun mies tarttuu vyötärööni ja vetää lähelleen, suutelee, imee, nuolee, työntyy ihanasti sisääni, mustasukkaisuus muuttuu kiihotukseksi. Mielikuva tekee miehestä villin ja paheellisen. Mitä järki paheksuu, pimppi rakastaa.

Mikä vielä oudompaa, ajatus miehestä muhinoimassa vieraan naisen kanssa saattaa nostattaa mussa ihan vääränlaisia kuumia tunteita. Mikä kiihottava ajatus D:n käsistä tiukasti toisen naisen pakaroilla, hikisestä ronskista panemisesta ja laukeamisesta naisen kasvoille ja rinnuksille. Niin kuumaa ja niin hämmentävää.

Villein mustasukkaisin terkuin

Veera

Parhaat seksivälineet pariskunnille

Rakastan väärää miestä – Veeran Blogi

Rakastan väärää miestä

Tästä tulee vuoden mittaisen blogihistoriani henkilökohtaisin blogaus. Anonymiteetti suojaa, joten annan tulla suoraan ytimestä.

fonecta5Aurinko paistaa Hangon kirkkaansiniseltä kesätaivaalta. Hiekkarannan pukukopit hohtavat häikäisevän valkoisina. Olen juuri viettänyt D:n kanssa kaksi suloista lomapäivää. Istun yksin villan yläkerroksen huoneen sängynreunalla. Kuljetan sormeani sängynpeitteen kukkakuvioissa ja seurailen ohi pyöräileviä lomalaisia. Rannalla joogataan. Valutan räkää, kyyneleitä ja Lancomea pitkin kirjavia poskiani. Pyyhin nenäni hihaan ja avaan läppärin. Tästä on pakko tulla hyvä avautuminen.

Hot Lipsin blogista tutuksi tullut vastustamaton ääshole, poikaystäväni D on ollut viime kuukausina on-off-rakas ja on-off-mulkku. Säännöllisin väliajoin eroamme ja palaamme taas kiertelemään toisiamme kuin kaksi sähisevää kulkukissaa. D tahtoo ja ei tahdo. Erotaan. Eipäs kun palataankin yhteen. Palataan nyyyyt jooko. Ihanaa! Mutta nyt ei olekaan taas kivaa. Vähän ahdistaa. Haluan pois. Aargh!

Hurmaava paskiainen

Miksi sitten istun vapaaehtoisesti tämän mielivaltaisen karusellin kyydissä ja vollotan taas silmiäni tomaateiksi? Järki huutaa hädissään, ja kaikkien kaverieni silmissä D on kokopäiväinen mulkvisti. Järjellä ei olekaan tässä leikissä roolia lainkaan.

Parhaimmillaan D on unelmieni mies. Hauska, itsevarma, leikkisä, lempeä. Komea, jäntevä, tiukkapyllyinen. Tuhma, varmaotteinen, kovakuntoinen. Maanläheinen ja käsistään kätevä. D:n hymy valuttaa polviini kiisseliä ja hyytelöä. Käytännönläheistä työtä tekevä D haastaa humanistitytön hassuilla jutuillaan ja hyödyllisellä arkipäivän trivialla. Mies surauttaa aamusmoothiet, keittää ihanaa vahvaa kahvia, ostaa juuri sitä oikeaa kauramaitoa, tuo luokseni vastapoimittuja mansikoita.

2Ikävimmillään D on jääkylmä ja ylimielinen paskiainen. Ei tunteita, ei lämpöä. Tai päinvastoin: mies katsoo silmiin, hymyilee sydämellisesti, jopa halaa ja suutelee. Mutta sen jälkeen henkinen luukku on sulkeutunut. Miehen otsassa on tietämättäni ollut metrin mittainen näkymätön kanki. D:stä ei kuulu useampaan viikkoon pienintäkään pirahdusta. Selitykset ovat monenkirjavat. Kunnes kappas vain, liekki taas leimahtaa. Se alkaa nöyrästä viestittelystä, etenee pikkutuhmaksi sanailuksi, jatkuu pornona. Ja sitten ohopsis vaatteet lentelevät eteisessä ja muna on hupsista syväkurkussa. Parin viikon päästä mies tekee taas katoamistempun.

Ihan sama, haluan sua…

Mieletön kemia on painavin syy, miksi siedän juupas-eipäs-teatteria. En tiedä olenko koskaan aikaisemmin kokenut vastaavaa ihanien ja kamalien tunteiden skaalaa. Kun olen miehen lähellä, jalkojeni välistä alavatsaan, reisiin, rintakehään ja poskiini leviää lämmin kihelmöinti. Laimeaa, mutta niin todellista.

Pääni pehmenee himosta ja tunteista. Keho ja mieli kaipaavat juuri tätä miestä. Käsiä niskahiusteni sekaan, huulia korvalehteni ympärille, villiintyneitä rintakarvoja poskeani vasten, vahvoja reisiä kiinni omiin sisäreisiini. Miehen kuumaa hengitystä niskaani, nivusia pakaroilleni. Raskaita mielihyvän huokaisuja, kun kuljetan kieltäni kivesten alta vartta pitkin terskan päähän asti ja kun upotan koko komean varren kurkkuuni.

Seksi on yleensä kuumaa. Joskus laiskaa ja hempeää. Joskus silmittömän kuumaa. Valttimme on raaka himo, mutkattomat tuhmat jutut ja letkeä läheisyys. Kaikkea voidaan kokeilla, kaikesta voidaan puhua, kaikelle voidaan nauraa. Tunne moninkertaistaa nautintoni. Saan tunneorgasmin, joka kerta. Kun D on tiiviisti ihollani ja liikkuu syvällä sisässäni, olen voimaton ja sataprosenttisen vietävissä. Sillä hetkellä voisin kysyttäessä antaa täysin katteettomia lupauksia. Orgasmi tulee, halusin tai en. Pilluni sykkii vaativasti miehen ympärillä, huudan, huohotan. Tunnen D:n tuoksun ja vahvat otteet, ja olen pakahtua mielihyvästä. Miten ärsyttävää!

Nainen ja nämä pirun tunteet

Kun tiesin miehen olevan lähdössä yhteisten lomapäivien jälkeen kaupunkiin, kaipasin kipeästi, vaikka D:n raukeat lämpimät raajat lojuivat vielä omieni lomassa ja kädet silittelivät hellästi reisiäni. Vaistosin jotain, en vielä silloin tiennyt mitä. Hengitin ihon tuoksua, kuljetin sormiani miehen hiusten seassa. Kun suutelin miehelle moikat, mieleni täyttyi surusta ja ikävästä, ja nieleskelin kirveleviä kyyneleitä. Päivät tuntuivat lainalta.

Viikon päästä D soitti ja avasi vihdoin sydäntään. D:n eksä teki tuloaan takaisin kuvioihin. Tiesin jo ilman kiertoilmaisuja, mitä mies yritti hiljaa kertoa. Vanha suola janotti ja pahasti. Ehkä se oli koko ajan janottanut.

Lav juu ja fak juu, D. Ehkä toisessa elämässä. Tai sitten ei.

Viha-rakkausterkuin

Veera

Parhaat seksivälineet pariskunnille

Eroottinen Tarina – Pihviä, punkkua ja ahmintaseksiä

Siristelen silmiäni ilta-auringossa, on vielä lämmin. Vanhan teollisuusalueen reunassa seisoo suuri punatiilinen rakennus. Iso tammi varjostaa katua, viereiseen vanhaan tekstiilitehtaaseen on perustettu kahvila. Mies oli oikeassa, täällä on nykyään yllättävän viihtyisää. Poljen hitaasti lähemmäksi. Mies kävelee pihakadulla vastaan.

– Moi! Näytät hyvältä. Tänne päin, mies kutsuu.

Parhaat seksivälineet pariskunnille
Kiipeämme kierreportaat rakennuksen ylimpään kerrokseen. Lattia tuntuu viileältä paljaiden jalkojeni alla. Koti saa mut häkellyksiin, mutta en sano mitään. Karu tila on muuntunut miehen käsittelyssä upeaksi loftiksi.

Istun keittiösaarekkeen reunalla ja tarkkailen kun mies maustaa hillittömän suurta sisukkakimpaletta. Tunnen miehen jotenkuten ennestään, mutta emme ole koskaan jutelleet. Nyt olen ekoilla treffeillä miehen keittiössä. Mies kaataa punkkua suuriin pulleisiin laseihin. Viini alkaa heti rentouttaa työpäivän tulipalokiireestä kiristyneitä hartioitani.

Juttelemme, tassuttelen ympäri asuntoa ja kurkotan tähyilemään kaupungin ylle suurista avoimista ikkunoista. Mies kehuu pyllyäni. Hymyilen ja nuuhkin mehukasta pihvintuoksua. Onpa nälkä.

Syömme, liha on herkkua. Puhumme luontevasti ja pelottomasti. Mies kertoo tapailevansa parhaillaan myös toista. Jostain syystä se ei nostata minkäänlaisia ajatuksia, en suutu tai peräänny. Kerron suhdesotkuistani ja mielihaluistani. Mies katsoo mua leikkisästi pistävän sinisillä silmillään. Hupskeikkaa, tunnen halun heräävän.

Tilanne eskaloituu

Suutelemme keittiössä, mies maistuu villiltä ja kielletyltä. Kiedon vaistomaisesti toisen jalkani miehen lantiolle. Mies nostaa mut syliinsä ja kantaa makkariin. Suunnittelin leikkiväni kunnollista ensitreffailijaa ja pihtaavani, mutta en vastustele. Keskinäinen kemia tuntuu niin hyvältä, että päästän tietoisesti kiiman virtaamaan.

Mies riisuu mut vaate kerrallaan. Suutelemme ja huohotamme toistemme hengitystä kuin teini-ikäiset. Kuljetan sormiani pitkin miehen ruskettunutta vatsaa. Viileät ihot tuntuvat pian vastakkain lämpimiltä ja nihkeiltä. Mies laskee mut selälleen sängylle, suutelee vatsaani ja sisäreisiäni ja upottaa päänsä tiiviisti jalkojeni väliin. Aaah… Sormet liukuvat sisääni ja tunnen miehen kielen tutkivan kuumeisesti klitoristani ja häpyhuuliani.

1Kierähdän miehen päälle ja maistelen rintakehän, vatsan ja nivusten sileää ihoa. Laskeudun ottamaan miehen kokonaan suuhuni, imen pitkin hitain liikkein, kostutan vähitellen vartta huulillani. Tunnen kuinka mitta kasvaa huulieni välissä, mies alkaa voihkia.

– Ihanaa kun otat sen noin syvälle, mies kähisee.

Kaikki meille heti nyt

Kohotan katseeni ja vilkaisen miestä silmiin. Mies tarttuu muhun ja kääntää mut selälleni. Työnnän peukaloni miehen suuhun, mies villiintyy entisestään. Ihanaa, miten intensiivisesti mies painautuu iholleni. Kun tunnen miehen liukuvan sisälleni, avaan jalkojani lisää ja annan sen tapahtua. Ulvahdan yllättyneenä, kun mies osuu työnnöissään niin syvälle että tunnen kipua. Maltamme keinua hetken hellemmin, pian lihani lämpeää ja himo vie voiton.

Ahmimme toimiamme kuin lätkänpelaajat kanapastaa. Riettaasti edestä, hitaasti sivulta, tuhmasti takaa. Mies asettuu polvilleen, kääntää mut selkä päin eteensä, hyväilee rintojani, suutelee niskaani ja työntyy taas sisälleni. Pyöritän pyllyäni, tunnen kun mies liikkuu ihanasti poimuissani. Pian mies painaa määrätietoisesti pääni alas niin että pyllyni jää pystyyn. Oooh miten syvälle uumeniini se työntyy. Puren huultani ja uikutan kivun ja nautinnon rajamailla. Miehelle asetelma on liian herkullinen. Vaikerointi yltyy ja tunnen kuinka miehen reisilihakset jännittyvät. Mies laukeaa huutaen ja täristen pyllyni päälle, toinen käsi tiukasti lantoillani.

Makaamme hikiset jäsenet solmussa, hihitellen ja vilkuillen toisiamme silmiin oudon hempeissä jälkitunnelmissa. Hoipumme janoisina keittiöön, syömme alasti sisäfilettä suoraan vuoasta, hörpimme viiniä, katselemme parvekkeelta hämärtyvän kaupungin maamerkkejä.

– Eikö meidän pitänyt panna koko yö? mies kiukuttelee.

Kello lähestyy puoltayötä. Aikainen lähtö työmatkalle pakottaa mut vetämään farkut jalkaan ja tekemään lähtöä. Miestä harmittaa, tunne on molemminpuolinen. Mies saattaa mut pihakadulle. Sykimme selvästi samalla aaltopituudella. Näemmekö uudestaan? En tiedä. Mutta kun poljen kesäyössä kotiin, hymyilen koko matkan omaan sänkyyn asti.

Seksivälineet pariskunnille

Seksintäyteisin terveisin

Veera

Seksi Ja Valta

Henkisesti vahva mies on kiihottava. Mies, jonka rinnalla voimakastahtoinen mimmi tuntee olonsa aavistuksen epävarmaksi.

Mielessäni on pyörinyt miehen ja naisen välinen valta-asetelma. En tarkoita tiskausvuorokiistoja tai perinaisellisia kiristysmetodeja vaan henkistä yliotetta. Kumpi on niskan päällä, kumpi alakynnessä. Se vain yksinkertaisesti on niin, että jommankumman ote on aavistuksen lujempi. Vaikka vikinää tuskin kuulisi, toinen vikisee aina.

Miten eroottinen lataus rakentuu, mihin suuntaan sähkö virtaa ja miksi? Nyt sinkkuna harkitessani miessiirtojani olen pallotellut näitä ajatuksia aikaisempaa enemmän. Ihmisten välinen kemia on monimutkainen juttu.

Päätös siitä, etten enää nussi ja loiki yltympäriinsä kuin citykani, pitää peruskallion jykevyydellä. Steady as she goes. Lähistöllä liikkuu monenkirjavaa tarjokasta, mutta panen vain toimivia paketteja, deittailen vain helmiä.

Seksivälineet pariskunnille

Olen joutunut sanomaan hiljaa mielessäni ei hyville miehille, koska en usko miehen henkisen kantin kestävän. Ai mitä tarkoitan? No kerron. Mukava, komea, raamikas, kaikin puolin hyvä paperilla, lässyn lässyn? Ei auta. Viisarini ei värähdä, ellei mies ole tilanteen herra. Tässä asiassa olen sovinisti. Miehen täytyy ottaa henkisesti haltuun sekä tilanne että nainen. En suostu olemaan suhteen tai edes seksisuhteen äijä.

Törkeä kohtelu on kiihottavaa

Millaisen miehen kanssa voisin ryhtyä suhteeseen? Fiksun. Sanailu ja kiusoittelu kostuttaa pöksyni yhtä tehokkaasti kuin huippumoderni vibraattori. Haluan kokovartalotunteen siitä, että miehessä on mulle vastusta ja haastetta. Ja sporttisuudesta on hankala tinkiä, koska vietän itse illat treenaten. Kuka mimmi haluaa olla miestään lihaksikkaampi.

Entä millainen mies on hyvä fuck buddy? Tyypin täytyy tietysti miellyttää silmää, mutta se on sivuseikka. Asenteen on pyyhkäistävä jalat alta ja pöksyt märiksi. Miehen ammatti ja taustat ovat mulle yks hailee.

Panetuksissani olen leikitellyt ajatuksella, että peuhaisin tutun kundin kanssa. Keikarimaista rentturomantiikkaa huokuva nokkela partasuu käy muhun kuumana, ja meillä olisi pomminvarmasti mieletön sunnuntaipäivä sängyssä. Mutta mua vaivaa ajatus siitä, että olen itse vallankahvassa. Mies osaisi kyllä ottaa mut niin kuin haluan tulla otetuksi. Kun viskelemme ees taas tuhmia viestejä, tyyppi vetää taitavasti roolinsa. Mutta mä olen näytelmän ohjaaja, ja se ei vain käy. No, ehkä en vielä hylkää ajatusta.

Seksivälineet pariskunnille

Valitettavasti huohotan kaikkein kiimaisimmillani ja valun reisilleni, kun mua kohdellaan vähän mulkusti ja ylimalkaisesti. Mutta kohtelu ei saa mennä överiksi, sitten mies on vain old skool mulkku. Miksi meidän naisten psyyke on rakennettu näin idioottimaisesti.

Ai sori, vaikutanko vaativalta?

Myönnän, sitä olen. Mutta taistelu orjantappuroiden läpi kannattaa. Paitsi vaativa olen myös leikkisä, kiihkeä ja äärettömän hyvä imemään munaa. Jokaisella on tietysti heikot hetkensä, mutta yleisesti on tykätty. Oho, tästä tuli jonkinlainen tuhma seksi-CV. Koskaan ei tiedä, millaisille sivuraiteille järkevästi alkanut blogaus voi johtaa.

Nyt karkaan treffeille houkuttelevan tumman herkun kanssa. Ei, en tarkoita tummaa suklaata.

Pus!

Veera

Seksivälineet pariskunnille

 

 

 

Eroottinen Tarina – Tiistain Seksifantasia

Hajamielinen tiistai-iltapäivä muuttuu päiväunessani kuuman kiihkeäksi kohtaamiseksi Volvon takapenkillä.

Silmäilen ulos työpöytäni viereisestä ikkunasta. Paksurunkoinen tammi on jo melkein lehdetön, kirkas aurinko paistaa oksien välistä, ohikulkija hengittää ulos huurua. Vanhan punatiilisen teollisuusrakennuksen korkeista ikkunoista avautuu komea näkymä. Toimistolla tuoksuu tuore kahvi, neukkarista kuuluu naurua, viereisestä työpisteestä kiivasta näpyttelyä. Keskittyminen ei onnistu, ajatukset ovat hajallaan. Taas näitä päiviä.

Sähköpostikeskustelu uuden projektin aikataulusta on edelleen kesken. Mieli harhailee edellisen yön kuumiin hetkiin. Vapautuneeseen nauruun, joka muuttui vähitellen huokailuksi. Käsiä hiusten seassa, huulia niskassa, kaulalla, korvalehdellä. Miehen siluetti makuuhuoneen hämärässä valossa, kädet reisilläni ja pakaroillani. Sileän kova kulli, joka kasvoi suussani ihanasti täyteen mittaansa. Kiveksiä ympäröivä sametinpehmeä iho käsissäni ja kielelläni. Nautinnon sumentama mieli, kurkustani purkautunut epätoivoinen voihke. Varmoja liikkeitä, pitkiä rytmikkäitä työntöjä. Laukeaminen miehen otteeseen, minuutteja kestänyt vapina… Alavatsassa tuntuu ihana kouraisu, suljen sekunniksi silmäni, hymyilen.

Seksivälineet pariskunnille

Yhtäkkiä toivon työpäivän olevan nopeasti ohi. Vilkaisen kelloa, se on vasta kaksi. Sisuksissani sykkii vaativasti, olo on entistä levottomampi. Saisiko miehen suostuteltua nopealle työpaikkakäynnille? Tuskin. Nojaan tuolissani taaksepäin, pyörittelen sormissani kumilenkkiä, hykertelen ajatukselle. Tartun puhelimeen, näppäilen viestin. ”Hei beibe, pääsisitkö hakemaan mut töistä nyt heti? Tosi huono olo, taitaa olla flunssa tulossa.”

Katala juoni paljastuu

Mies ilmestyy verkkareissa toimiston ovensuuhun, tukka pystyssä ja ärtymystä otsalla. ”No mikäs nyt neitiä vaivaa.” Katson miestä kulmieni alta, tartun laukkuuni ja nousen työpisteeltäni. Pujottaessani käteen takinhihaa nyökkään kohti ovea, nyt lähdetään. Mies on kysymysmerkkinä ja aavistuksen entistä ärtyneempi.

Pihalla istahdan autoon, ja en tuhlaa enää hetkeäkään. Lasken käteni miehen reidelle ja liu’utan sen muitta mutkitta ylemmäs kohti housuista piirtyvää kohoumaa. Mies katsoo oudoksuen. ”Eikö olekaan huono olo?” Vaikenen, sujautan käteni housunkauluksen alle ja tunnustelen löytöäni. Tunnen kättäni vastaan heräämisen merkkejä, mutta mies vaikuttaa edelleen tympääntyneeltä.

”Haluatko että vien sinut kotiin vai et?” mies tivaa. ”Haluan sut”, vastaan ja lasken penkin selkänojaa. Kyyristyn ja liu’utan puolijäykän kullin suuhuni. Auton ohi kuljeksii tauolta palaavaa väkeä, parin auton päässä näkyy pysäköinninvalvoja. Tummennetut lasit luovat onneksi näkösuojaa. Miehen olemuksessa on vielä ärtymystä, mutta osoittaa jo taipumisen merkkejä. Mies laskee käden takaraivolleni ja äännähtää hyväksyvästi. Kiristän huuliani tiiviimmiksi, otan miehen syvälle kurkkuuni, kuljetan välillä kieltäni pitkin ihanan paksua vartta

Takapenkille, heti!

Kuulen miehen hengityksen tihentyvän, vaihdekeppi painaa kylkeäni. Juuri kun tunnen miehen alkavan vapista, lopetan ja komennan takapenkille. Ärtymys on tiessään. Mies istuu keskelle penkkiä, kivikovana, katse sumeana ja kutsuvana. Riisun nopeasti saapikkaat ja sukkahousut, onneksi valitsin aamulla napakan neulehameen. Istun miehen syliin, hame nousee pakaroiden puoleenväliin.

Tunnen miehen uppoavan hitaasti syvälle lihaani, sietämättömän ihaniin kohtiin. Vinkaisen ja tartun miestä niskasta. Mies puristaa pakaroitani ja vetää minua kiihtyvällä tahdilla itseään kohti. Näen sivusilmällä, kun viereiseen autoon nousee naapuritoimiston toimari. Auton toiselta puolelta kuuluu äänekästä puhetta ja naurua.

Hengitän ulos kuuman kosteaa ilmaa, ratsastan entistä kiivaammin, avonaiset huuleni osuvat miehen otsalle ja ohimolle. Alan tuntea tuttua sykähtelyä ja kihelmöintiä, näkökenttäni käy kapeammaksi. Selkäni kaareutuu, painan sormenpäät kiinni miehen ihoon ja huudahdan, kun saan yhtäkkiä ravisuttavan orgasmin. Olen pökerryksissä, ihanaa…

Inspiraatio yllätti rietastelijan

Ennen kuin ehdin vetää henkeä, mies on kääntänyt minut polvilleni. Takapenkin sivuikkuna on muutaman sentin päässä kasvoistani. Mies levittää jalkani ja naurahtaa ilkikurisesti näkymälle. Hame lantiolla, alaosa paljaana, jalat harallaan, auton etupuolelta katsottuna täysin näkyvillä. Pihalla kävelevä pukumies tuntuu katsovan suoraan kohti, mutta jatkaa matkaansa kasvot peruslukemilla.

Tartun etupenkin niskatukeen ja voihkaisen, kun mies työntyy minuun takaapäin pohjaan asti. Mies kasaa hiukseni nippuun, pitää ne tiukasti kämmenessään ja kiihdyttää tahtia. Kovemmin, nopeammin, ronskimmin. Huohotan kiimoissani, supistan lihaksiani, mies huokaa nautinnosta. Hiukseni laskeutuvat hajalleen, kun mies tarttuu lantiooni ja laukeaa vaikeroiden syvälle sisääni.

Auton ikkunat ovat sisäpuolelta huurussa. Puen kasvot helottaen sukkahousuja, virnistän miehelle, saan takaisin hymynsekaista pään pyörittelyä. Päätän palata vielä hetkeksi töihin. Inspiraatio sai äkillisen sysäyksen, olen yhtäkkiä täynnä virtaa ja ideoita. ”Moikka beibe, nähdään illalla!”

Seksivälineet pariskunnille

 

 

Seksihalujen jakautuminen

Kolmekymppisen miehen ja naisen seksihaluista

Valitusviikkoa pukkaa. Olen miettinyt seksihalujen tasapainoa kolmekymppisen miehen ja naisen välillä. Ja ikää. Ja lisää sitä ikää.

Kun kolmenkympin puoliväli kuiskailee nurkan takana, kriisiytymistä ei ehkä voi välttää. Tai sitten kriisiydyn ihan piruuttani, niin että saan jotain mistä valittaa. Onhan valittaminen aika terapeuttista ja viihdyttävää. Varsinkin, jos on suomalainen.

Parikymppisenä seurustelusuhteissa tuppasi olemaan aina sama seksiasetelma. Mies vonkaa ja voisi panna loputtomiin. Panna ja käsitellä joka suunnasta ja tulla. Ja taas panna ja tulla. Ja tulla ja tulla. Intoa tuntui riittävän loputtomiin. Sai melkein loikkia panomiestä karkuun pimppi vereslihalla.

Parhaat seksivälineet pariskunnille
Yleistäminen on sopimatonta, hyi pois se minusta. Mutta nyt kolmekymppisenä kuulen kaveripiiristäni yhä uudelleen samaa ruikutusta. Miestä saa maanitella ja suostutella. Ei nyt oikein jaksa ja ehdi. Väsyttää, vituttaa, kolottaa. Nainen häärää himokkaana miehensä ympärillä. Tehdään kaikki temput ja kuperkeikat, ja vähän lisää. Ollaan tekemättä, mutta lopputulos on sama.

Miesarkea ja naisdraamaa

Nyt ilkeät kielet tietysti ilkkuvat, että eukko vain kyllästyttää. Ei mies jaksa enää innostua samasta perseestä alkuaikojen vimmalla. Tai sitten mies käy hoitelemassa naapurin Jaanaa.

Kun olen parantumaton herkkis ja kaikkee, haluan silti ajatella, että miesten ja naisten seksihormonit eivät vain kulje iän myötä samaa käyrää pitkin. Jompikumpi haluaa aina enemmän. Järkevä aikuinen suhtautuisi tähän stoalaisella tyyneydellä, eikä ottaisi itseensä.

Nainen vain on harmillisen monimutkainen värkki. Mies retkottaa sohvalla naama peruslukemilla ja miettii hajamielisenä, mitä söisi, mitäs urheilua sieltä tulee tänään, olipa paska työpäivä, pallitkin kutiavat.

Samaan aikaan naisen päässä käy sisäinen nyyhke. Voi kun kaikki on surkeaa. Mies ei enää halua minua, suhde on kriisissä, olen vanha ja luotaantyöntävä, miksi näin käy just mulle, kaikki on ohi yhyhyhyyyy. Miehen olemus käy entistä yrmeämmäksi, kun kaikki eiliset lihapullat onkin jo syöty, ja nettiyhteys pätkii. Nainen miettii murtuneena, miten kertoa erosta ystävilleen ja miten yhteinen omaisuus jaetaan. Mies vilkaisee naista miettii, että onpa muijallani kivat pakarat.

Jos hermo kestää, nuori jaksaa

Nainen voi tietysti mahdollisuuksien mukaan ottaa nuoremman miehen. Taas saa nilkuttaa pimppi vereslihalla. Mutta kun edes samanikäinen mies ei aina ole naisen kanssa samalla henkisellä askelmalla, nuoressa kollissa on ilmeiset varjopuolensa. Valintoja, naiset, valintoja.

Julistin aiemmassa blogauksessa, että panostan määrän sijaan laatuun. Uskon siihen edelleen, vaikka tänään on räksytysfiilis. Lakonisen suorapuheinen kaverini E sanoo, että kyllä sitä seksiä sitten taas ehditään veivata. Gotta love her.

Mut hei kultsi, etkö nähnyt tuon leffan jo viime viikolla. Mentäiskö kammarin puolelle katsomaan vähän tarkemmin noita sun uusia boksereja…

Viettelysjuoniterkuin

Veera

Parhaat seksivälineet pariskunnille

 

Himontappajat – Mikä sammuttaa halut?

Hämmästelen itsekin, että kirjoitin näköjään stressistä, räkänokista, kaltevista pyykkivuorista ja mielettömästä kriisiseksistä.

Kerron blogissa avoimesti kokemuksistani, ajatuksistani ja fantasioistani, koska voin pysytellä piilossa ja salaperäisenä. Veera on kuitenkin kaikessa verevyydessä ja himokkuudessaan lihaa ja verta. Minä olen Veera ja Veera on minä.

Haluan ja ajattelen yleensä seksiä paljon. Todennäköisesti enemmän kuin moni ympärilläni oleva nainen, jopa mies. Mutta kukaan ei voi olla aina huipulla ja elämänsä voimissa. Tunnen kehoni ja seksuaalisuuteni, ja huomaan selkeästi, mitkä asiat lähettävät seksihalut lomalle.

Himontappaja on kohdallani sen verran jännä ilmiö, että haluan miettiä sitä tarkemmin. Kestättekö yhden postauksen, jossa en syväkurkkuile, tärinälaukea tai ihastele D:n miehisiä mittasuhteita? Lupaan olla seuraavassa postauksessa entistä kiimaisempi ja likaisempi suttura.

Stressi

Stressi on ylivoimainen ilonpilaaja. Deadlinet lähestyvät, villakoirat lihovat nurkissa, pyykkikasat ovat pieniä Pisan torneja ja naama on kuin harmaaksi pesty lakana. Erotiikka unohtuu himokkaimmaltakin, kun työpäivät venyvät kummastakin päästä, aikataulut leviävät käsiin ja sähköposti on vaativa, kilahteleva hirviö. Superstressaavina viikkoina en muista koko seksin olemassaoloa. En kaipaa edes ihania vibraattorejani, tajutonta.

Vuodenaika

Usean kuukauden säkkipimeys, aivan naurettavaa. Aikaisemmin Suomen talven olematon luonnonvalo ei ole juuri vaivannut. Taidan tulla vanhaksi, kun tänä vuonna pimeys todella ärsyttää. Jatkuva tunnelissa tallaaminen vaikuttaa väkisin myös seksihaluihin. No, ei pahasti. Ehkä vähän. Äh, ketä huijaan. Panettaa.

Parhaat seksivälineet pariskunnille

Sairaus

Kuka haluaisi hoidella räkänokkaa. Ei hätää, räkänokka ei edes halua tulla hoidelluksi. Kipeänä ajatustoiminta on aika rajallista. Koska tämä tauti loppuu. Mihin laitoin sen helkkarin nenäsumutteen. Mihin jaksoon jäinkään siinä uudessa HBO-sarjassa. Tänä talvena olen toistaiseksi välttynyt räkäilyltä. Taitaa olla vielä kärsimys edessä.

Väsymys

Perheettömänä yksinasujana olen oikeastaan harvoin väsynyt. Nukun kiltisti yöni tyyny mykkyrällä. Varsinkin, kun D on yökylässä. Kun kello lyö kymmenen, kuuluu käsky ”No niin, nyt reippaasti pesemään hampaat. Sitten vaatteet pois, sänkyyn ja muna suuhun.” Yllättävän vähän kärjistettynä kuulkaa. Mutta koska elämä, kaikille kertyy joskus univelkaa ja himo unohtuu. Jos kuitenkin lipsahtaa, kliimaksi jää laimeaksi.

Liian vähän treeniä

Treeni ja seksi. Ah, ne kaksi kun voisi yhdistää. Mulla on tästä jonkinasteinen fantasia, taidan kirjoittaa myöhemmin aiheesta kokonaisen postauksen. Jos en pääse urheilemaan, olo on surkea. Energia, ilo, luovuus ja seksihalut laskevat kuin Nokian kurssi. Kun treeni sujuu ja kroppa toimii, hormonit hyrisevät kuin teinipojalla. Tytöllä. No, tajuutte.

Parisuhdesoppa

Tämä onkin kiehtovan ristiriitainen juttu. Yhtäältä ryppy rakkaudessa tekee apaattiseksi. Seksi tuntuu yhtä olennaiselta ajatukselta kuin juhlakengät räntäsateessa. Toisaalta jos kriisin keskellä päästään punkkaan asti, tunteet ovat riipaisevan pinnassa. Koko keho tuntuu reagoivan kosketukseen kymmenen kertaa tavallista voimakkaammin. Kaikki tuntuu paremmalta. Ja laukeaminen, tsiisus hei.

Mistä kehittäisin kriisin nyt tähän hätään. D, mun mielestä käyttäydyt tosi lapsellisesti kaksi kuukautta sitten torstaina, haluan selvittää tämän asian nyt heti.

xx

Veera

Parhaat seksivälineet pariskunnille

 

Liian kiimainen nainen?

Liian kiimainen nainen? Totta vai tarua

Voiko nainen haluta liikaa? Seksuaalisesti aktiivinen nainen saattaa avoimuudessaan ja himoissaan kohdata hämmennystä ja huvittunutta taivastelua.

Onko seksuaalisesti aktiivinen ja himokas nainen aina vähän rivo, irvokas, sopimaton? Ehkä kaikesta tasa-arvohypetyksestä huolimatta vanhat sukupuoliroolit kuiskivat taustalla. Miehen kuuluu ottaa, naisen alistua. Nainen keimailee, huokailee ja lipoo huuliaan, mies pyyhkäisee naisen jaloiltaan ja ottaa. Näinkö? Kyllä ja ei.

Herkästi heräävän halun piina ja euforia

Haluan paljon ja roihahtaen. Avoimesti ja vapautuneesti. No, ainakin kahden kesken. En kiemurtele julkisella paikalla itseäni hieroen ja munaa nurkuen. Mutta ajattelen ja haluan seksiä pienestäkin ärsykkeestä. Nautin kiimasta kaikessa piinaavuudessaan, koska aina ei voi välittömästi saada haluamaansa. Osa nautintoa on odotus tulevasta ja sopiva määrä itsehillintää.

Usea mies matkan varrella on kuitenkin päivitellyt, että haluan liikaa. En niinkään tarkoita varsinaisen seksin määrää vaan halun heräämisen herkkyyttä ja intensiteettiä. Hyvästä seksistä nauttivat, vahvat aloitteelliset miehet pyörittelevät nauraen päätään. Taasko?

Olenko siis itse äijä? Vai onko kohdalleni osunut miehiä, jotka haluavat pitää ohjat itsellään tai tiedostamattaan tai tietoisesti arvostavat kuuman seksin lisäksi perinteisiä sukupuolirooleja. Ehkä keskimääräisen kolmekymppisen naisen seksivietti on tasaisempi. Mikä ihme edes on keskimääräinen nainen. Taidan liikkua ohuilla jäillä.

Itsehillinnän ja hallinnan vetovoima

Olen kuitenkin nainen. Rakastan vahvoja itsevarmoja miehiä, ja haluan ilman muuta tulla otetuksi. Hallituksi. Käsketyksi. On äärettömän kiihottavaa, kun mies hallitsee halustaan huolimatta itsensä, naisen ja tilanteen. Tärräävät hosujat ja nylkyttäjät sammuttavat fiiliksen nopeammin kuin vesiämpärillinen tuikkukynttilän.

Teen silti herkästi aloitteen, puhun seksistä avoimesti ja pudottelen ronskia huumoria. Tykkään myös naisista ja kimppakivasta, mutta en tee siitä numeroa. Leikit ovat kivoja, ja sinkkuna satunnainen urheiluseksi on parhaimmillaan varsin hauskaa hommaa. Olen upotellut testipuikkoa monenlaiseen ideaan ja astiaan. Krhm.

Välitilinpäätöksenä nyt reilu kolmekymppisenä kallistun kuitenkin ajatukseen, että seksi on parasta, kun se toinen tahmainen on itselle tärkeä tyyppi. Nyt lähti rönsyilemään, missä olinkaan.

Rohkeus palkitaan

Nainen ja halu. Ehkä kuohahteleva seksuaalisuus kulkee rinta rinnan voimakkaan luonteen kanssa. Itse niputan seksihaluni yhteen muiden luonteenpiirteideni kanssa: tunteellisuus, luovuus, voima, erilaisuus, rohkeus. Seksuaalisuus on kemian, genetiikan ja kokemusten summa, tietysti. Niin tai näin, en suostu ottamaan askelia kohti haaleampaa. Otan avosylin vastaan oudot piirteeni, kuumat kuohahdukset, tunnekarusellin ja raa’an himon.

Älä pyytele anteeksi! Punkassa kainostelu ei ole hyve. Jos missään. Ole kumppaniasi kohtaan avoin, rohkea ja leikkisä. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos sanot ääneen mitä haluat, mitä olisi kiva kokeilla tai jos puhut vähän tuhmia? Hyi, se sanoi pillu ja kulli, likainen horo.

Ainut riski on parantunut seksielämä. Kokeile! Hanki seksileluja! Kokeile BDSM seksivälineitä! Osta käsiraudat!  Varoitus, nautinto saattaa karata käsistä.

Kuumia kesäsuukkoja!

Veera