Jos kumppani ei anna, mitkä ovat vaihtoehdot?

Munan pihtaus ei onneksi vaivaa omaa parisuhdettani. Aloin miettiä näitä asioita, kun kirjoitin toista blogipostausta. Muistin yhtäkkiä olleeni nuorempana likkana parissakin suhteessa, joissa en ollut erityisen kiinnostunut seksistä. Seksi oli ihan jees juttu, mutta pärjäsin ilmankin, enkä juuri potenut pihtaamisesta syyllisyyttä.

Zestra Kiihotusöljy on todellinen läpimurto naisen seksuaalisessa nautinnossa.
Lue lisää ja tilaa Hot Lips Verkkokaupasta!

Nyt lähes parikymmentä vuotta myöhemmin asetelma tuntuu käsittämättömältä. Mistä syistä lopulta roikuin näissä parisuhteissa? On varmaa, että romanttisessa mielessä nämä ihmiset olivat mulle vääriä.

Mutta miltä kumppaneistani tuntui? Mitä ajatuksia ja vaihtoehtoja he mahtoivat punnita, kun taas kerran torjuin lämmittely-yritykset ja käänsin kylmästi kylkeä. Mietitääs.

Helpotusta kuivaan kauteen

Jos mussukkaa ei syystä tai toisesta seksi kiinnosta, painostaminen ei auta. Syiden selvittäminen yhteistuumin on suotavaa. Jos kuitenkin yhdessä päätetään, että toistaiseksi ei paneskella, toisen osapuolen ei välttämättä tarvitse jäädä kärvistelemään panetuksen kouriin. Tai vaikka joutuisikin, suhdetta ei kannata suoralta kädeltä laittaa lihoiksi.

Sopimusseksi. Ilman seksiä jäävä voi ehdottaa sopimusta, jossa hänellä on lupa käydä seksiseikkailemassa parisuhteen ulkopuolella. Lupa voi myös olla kummallakin osapuolella. Diili koskee vain seksiä. Treffeillä tai leffassa seksikumppanin kanssa ei käydä eikä todellakaan vietetä Netflix & chill -iltoja. Sopimusseksi voi toimia kuin junan vessa, mutta tän ratkaisun yllä vaanii kuitenkin riskejä. Pysyvätkö kaikkien osapuolten tunteet kurissa? Onko ehkäisy hoidossa? Pitkään parisuhteessa eläneeltä voi unohtua, että seksitaudit tarttuvat samalla tavalla teinien, keski-ikäisten kuin mummojen ja pappojen välillä.

Sooloseksi. Masturboinnilla voi pärjätä kuivan kauden aikana pitkälle. Varsinkin, jos sooloiluun yhdistää fantasioinnin ja mieleisensä pornon. Tän lähestymistavan miina on, että ennemmin tai myöhemmin oikeaan seksiin tottunut alkaa kaivata toisen ihmisen kosketusta. Loputtomiin ei jaksa vain haaveilla ja runkata. Mutta sooloseksillä voi jonkin aikaa lykätä jyrkempiä ratkaisuja.

Maksullinen seksi. Omin luvin seksityöläisen hoideltavana ei sovi käydä, mutta se voi olla toimiva ratkaisu, jos siitä on kumppanin kanssa sovittu. Maksullisen seksin etu on ainakin, ettei kenelläkään mene tunteet solmuun eikä muitakaan rajoja ylitetä. Ellei sitten seksipalvelujen käyttö lipsahda riippuvuuden puolelle. Järki kädessä ostoksille.

Ei seksiä. Jos seksi ei – jostain käsittämättömästä syystä – ole sulle kovin tärkeä juttu, voisitko elää kokonaan ilman? Ehkä te olette yksi niistä pariskunnista, jotka elelevät tyytyväisinä toverillisessa kumppanuudessa ilman seksiä. Tätä ratkaisua täytyy kummankin aidosti haluta. Itselle valehtelu ei kanna kovin pitkälle.

Parempien aikojen odottelu. Aika ja kärsivällisyys ovat ihmelääke moneen murheeseen. Jos toinen on rakas etkä halua noin vain heittää suhdetta laidan yli, anna kumppanillesi aikaa. Kerro se myös hänelle. Pienet arkiset huomionosoitukset herättelevät myös kummasti positiivisia viboja. Voi olla, että muutaman kuukauden päästä ääni kellossa on taas huomattavasti kiimaisempi. Vuositolkulla toisen himojen elpymistä ei silti kannata odotella.

Ero. Jos puolin ja toisin tuntuu, että kumppanin jutut eivät enää kiinnosta ja seksi on kuraa, on parempi erota. Jonkun toisen kanssa maailma voi näyttää aivan erilaiselta. Tai ihan itsekseen!

Vanha kunnon keskustelu rokkaa

Käy kumppanin kanssa reilu keskustelu siitä, miksi paneminen on jäänyt. Ei syyllistäen vaan rehellisesti.

Puhuminen toimii lähes aina. Hyväksy silti, että keskustelu ei välttis ole mukava. Seksilakon taustalta voi paljastua monenlaisia mörköjä. Valmistaudu siihen, että vika voi myös olla sinussa. Älä vedä heti pakastevihanneksia nokkaan vaan kuuntele ja mieti, mitä voisit tehdä asian korjaamiseksi.

On toki mahdollista, että olet ollut kumppaniasi kohtaan täysi mulkku, hän hautoo muuten vain eroa tai on löytänyt parikymmentä vuotta nuoremman kiihkeän rakastajan. Todennäköisesti seksilakon syy on kuitenkin monisyisempi.

Huonoiksi lipsahtaneet elämäntavat voivat heijastua kummankin libidoon. Jos on kertynyt kiloja, kroppa tuntuu veltolta ja olo on jatkuvasti kuin viikon putkeen valvoneella, seksihalutkin latistuvat. Fiilis ei ehkä ole yhtä itsevarma ja kokeilunhaluinen kuin ennen, ja matka kliimaksin huipulle on kivinen tai täysin toivoton. Muuttuneen olemuksen huomaa takuuvarmasti myös kumppani, eikä häntäkään sitten huvita. Tai ehkä hän onkin just se, joka on juuttunut sohvan, tempparien ja sipsipussin väliin.

Vihdoinkin saatavailla kunnollinen, monipuolinen seksintäyteinen lautapeli, jossa keskitytään itse asiaan. Tilaa ja pelaa! 

Joo tiedetään. Elämä ei ole urheilusuoritus eikä tavallisen tallaajan tarvitse optimoida kaikkea tekemäänsä. On työkiireitä, lasten kuskaamisia, räkätauteja ja vitutuksia. Fiksu hoksaa silti, että elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos vointi ja fiilis ovat vähän sinne päin, tuskin seksikään toimii. Kipupisteet kannattaa kaivaa esiin, vaikka se ei sillä hetkellä olisi kauheen mukavaa. Avautumisen jälkeen ongelmia on helpompi fiksailla yhdessä.

Mutta hei. Muista antaa liekaa ja aikaa – sekä itselle että toiselle. Kyl se siitä, mussukat.

Terapeutin urasta haaveileva seksibloggaaja

Veera

Lapsettoman ajatuksia lapsiperheseksistä – Miten ja koska te panette vai panetteko enää koskaan?

Lapsettoman ajatuksia lapsiperheseksistä – Miten ja koska te panette vai panetteko enää koskaan?

Mitä pienten lasten vanhempien seksielämään kuuluu? Ajattelin, että haastattelisin tämän blogin varjolla lapsellisia ystäviäni. Oikeasti olen vain kauhunsekaisen utelias. Että niinku miten ja koska te panette vai panetteko enää koskaan?

Ehkä vielä haastattelenkin, mutta itsellänikin tuntuu olevan aiheesta sata asiaa sanottavana. Tai oikeastaan kysyttävänä.

Miksi pienten lasten vanhempien seksielämä on pyörinyt pakkomielteisesti mielessäni? Useastakin syystä.

Periaatteessa aika on käsillä.

Olen vapaaehtoisesti lapseton 36-vuotias nainen. Olen elänyt reilu puoli vuotta avoliitossa sydäntäni ja pilluani sykähdyttävän miehen kanssa. Ensimmäisen miehen, jonka kanssa voin etäisesti kuvitella lisääntyväni. Harjoittelu on herkkua, mutta tositoimi tuntuu kuolemanvakavalta. Kääk!

Jokos tulee vauva, vink vink.

Voi jumalauta, kohtuni on oma asiani. Frendien ja täti-ihmisten mukaleppoisat utelut saavat suht tasaisen ihmisen raivohulluksi. Miksi mieheltäni ei kysellä samalla intohimolla, miten hän on viime aikoina käyttänyt kikkeliään? Oli vaivani sitten vatsakipu, päänsärky, kuume, pahoinvointi, ihottuma, parku tai ketutus – olen ilmiselvästi raskaana tai ainakin vauvakuumeessa. Tuntuu kuin yrittäisin selittää katolilaiselle inkvisitiolle, etten ole noita.

Pelottaa helvetisti.

Rakastan seksiä, pitkiä yöunia, raukeita aamuja ja omaa rauhaa. Samalla kiehtoo ajatus kolmannesta perheenjäsenestä. Mutta onko se pahin moka naismuistiin. Pilaanko elämäni? Parisuhde ja seksielämä luisuvat kuralle? Joudunko luopumaan kaikesta, mistä nautin? Jos sanoisin nämä asiat ääneen, olisin itsekäs tapoihini kangistunut akka. Pelottavinta on, että en voi saada keneltäkään kysymyksiini vastausta. Haloo, onko Matami Meedio, mulla olis pari kyssärii.

Koska ja missä sitten pääsee panemaan?

Miljoonan taalan kysymys. Jaksaisinko enää tehdä muuta kuin nuokkua sohvalla tissit turpeina, vaihtaa kakkavaippaa, nukkua vartin pätkissä ja olla itsemurhakandidaatti. Vielä pahempaa – entä jos jommankumman ei enää tee mieli? Kun lapsi kasvaa, homma helpottunee. Mutta muutaman vuoden seksitön vauvasavotta vajaa nelikymppisenä? Ei helvata.

En tiedä mitään lapsista.

En osaa kuvitella lapsiperheen arkea. Miten lapsi toimii? Oma pihallaoloni puistattaa. Vaikka oppisinkin lapsijuttuja, yleinen hajamielisyyteni on riskitekijä jopa itselleni, lapsesta puhumattakaan. Sillä aikaa kun unohdun tuijottelemaan kaukaisuuteen, lapsi halkaisee portaissa kallonsa.

Olisiko paska äiti?

Sen tiedän jo nyt, etten ole lapsi-ihminen. Tiedättekö sellainen, joka tuituilee jokaiselle ipanalle. Todennäköisesti itsetehty pieni ihminen on eri asia. Mutta entä jos ei olekaan? Jos oma lapsi vituttaa ja mies näkee sen, saattaa olla, että seksielämä vähän haalenee.

Pillu on pilalla.

Okei, ei se välttämättä leviä, mutta on se mahdollista. Lihani on tiukka, mutta en ole enää parikymppinen superpallo. Jos lihaa revitään, se ei pongahda enää sormia napsauttamalla entiselleen.

Nätti kroppa menee ruttuun.

Murehdin sileää vatsaani, jossa ei ole arpia, makkaroita tai roikkuihoa. Sitten sekin on menetetty. Ja mies alkaa vilkuilla työpaikan kaksikymppistä Tiinaa.

Olenko maalannut sysimustan kuvan pienen lapsen vanhempien elämästä?

Ehkä, koska tuntematon pelottaa. Koska elämä on nyt hyvää. Koska en tiedä, olisiko sitten ollenkaan niin hyvää. Se riski on vain otettava. Tai sitten on elettävä päätöksensä kanssa onnellisena elämänsä loppuun saakka. Kuka tietää, pystyykö keski-ikäistyvä tamma ylipäänsä varsomaan.

Voihan olla, että vanhemmuus on voittopuolisesti mahtavaa. Hedelmöitysseksi on yhtä romantiikkaa, raskaus on yltiölovee, lapsi täydentää kiiltokuvamaisesti perhettä ja kroppa palautuu synnytyksestä muutamassa kuukaudessa. Puklua pyyhitään tonnin villamatolta hymysuin, koska sellaisia ne kullannuput nyt vain ovat. Lapsi leikkii säyseästi itsekseen, ja vanhemmat voivat rauhassa rietastella satiinilakanoissa. Sitten nukutaan koko konkkaronkka virkistävät kahdeksan tunnin yöunet ja herätään uuteen harmoniseen päivään.

No, tuskin kumpikaan ääripää pitää paikkansa. Paitsi omassa mielessäni.

Loppukevennys. Jääkaappimme ovessa on sanamagneetteja, joista mies on muodostanut kehotuksen i-me muna-a kulta. Viikonloppuna mietin posket kuumottaen, osaako mieheni kuusivuotias kummityttö jo lukea. Ehkä osaa, mutta tuskin ymmärsi. Silti tuntuu, että olen täysin vastuuton, lapsia siivottomalle materiaalille altistava kummajaistäti.

Levoton seksimaanikko

Veera

Seksiä – Montako kertaa viikossa?

Miten tuhmasta villikissasta tuli tuhma sylikissa, ja miten urheiluseksi hävisi laatuseksille.

Seksiä! Lisää seksiä! Pane mua heti nyt! Ota, anna, nuole, nussi, ime, tartu, hoitele! Mitä enemmän, sen parempi. Vai voisiko joku muu tapa olla nautinnollisempi?

fonecta2Tavattuani herra D:n, kelkkani on alkanut hitaasti kääntyä. Siis tämä alati kiemurteleva ja kyltymätön kelkka. Sinkkunainen, jonka oli pakko saada silloin kun oli pakko. Kohde oli toissijainen. Nainen joka nakkeli niskojaan, jos punkassa homma ei edennyt oman mieleni mukaan. Sängyn piti natista juuri silloin kuin halusin, mielellään usein ja riittävän pitkään.

D-suhteen ensikuukausina olin kuin puulla päähän lyöty. Tämä mies ei olekaan kuin muut. Se ei vonkaa vaan hillitsee ja hallitsee. Se ei rymyä selkään vaan kiusoittelee. Ei hosu vaan pitkittää. Ja sekös vasta onkin bensaa naisen liekkeihin! Olen kiimasta sekaisin ja kauttaaltaan kananlihalla, kun D kuljettaa hitaasti sormiaan pitkin ihoani ja suutelee pehmein huulin kovaksi nousseita nännejäni. Saalistajasta on yhtäkkiä tullut säyseä sylikissa. Noh, aika tuhma tuo katti on silti.

Työpäivän märkiä päiväunia

Olen kuukausi kuukaudelta entistä vakuuttuneempi, että laatu päihittää määrän. Mennen tullen. Pikainenkin voi toimia, mutta arki on arki. Stressaa, väsyttää, nälättää, karvat ajelematta, netflixit katsomatta, pitää vetelehtiä somessa. Parhaat panojuhlat on lähes poikkeuksetta juhlittu kiireettöminä viikonloppuina.

Alkuviikolla on ihanaa langeta kesken töiden haaveilemaan menneen viikonlopun riettauksista. Miltä iho tuoksui, miten käteni kulki miehen niskalta rintalihasten väliin, miten kieli liikkui hitaasti klitorikseni ympärillä, miten mies käski käheällä äänellä ime mua…

Keskellä viikkoa mieli on jo tulevassa. Mitä kivaa viikonloppuna? Ajatus yhdessäolosta, treenistä, hyvästä ruoasta, ihanan kiihkeästä seksistä.

D tuntuu toimivan sykleissä. Seksi on aina hyvää, ja yleensä sitä saa kun pyytää. Mutta muutaman viikon välein saan niin perusteelliset kyydit ja hoitelut, että vihreät silmäni pyörivät hedelmäpelinä ja uikutan kuumissani kuin se kuuluisa kissa kuumalla katolla.

Itsehillintä on pornoa

1D tuntee kehoni ja miten sen saa valumaan hunajaa. Mies saattaa hyvinkin viedä minut tarkoituksella kliimaksin kynnykselle, lopettaa ja tehdä sen taas uudestaan. Jopa puoliväliin jätetty laiska aamuseksi saa nykyään hyväksyntäni. Kipitän kuuliaisena keittiöön, kun mies päättää jättää minut kiimaiseksi ja lähettää minut tekemään aamupalaa (mitä perkuletta?).

Himo ja jännite pysyvät ihanasti yllä pitkin päivää. Nautin kääntyneestä valta-asetelmasta ja itsehillinnän rajojen koettelusta. Kun vihdoin saan laueta miehen otteessa, orgasmi tuntuu maantiejyrältä. Huudan, sätkin ja tärisen, ja mies ottaa sen kaiken rauhallisesti vastaan.

Laatuseksiä kannattaa odottaa viikko, kaksi tai vaikka kuukausi. Hyvässä parisuhteessa ei tarvitse väkisin väsyneenä ja vasemmalla kädellä kuroa kiinni keinotekoista viikkokiintiötä. Kyllä ne värkit siellä pysyvät. Levänneenä ja ajan kanssa niiden yhteensovittelu on entistä hauskempaa.

Miau mrrnau

Veera

[socialpoll id=”2366188″]