Seksuaalisuus muuttuu, vai muuttuuko?

Olenko itsekäs? Voisinko pienellä vaivalla olla parempi rakastaja?

Täytän pian 37. Mulla taitaa olla ennenaikainen neljänkympin kriisi, kun mietin hysteerisesti, onko pääni sisällä jokin muuttunut tai muuttumassa. Joo siis äärettömän hyödyllistä pohdiskelua. Aikaa ei voisi juuri käyttää fiksummin.

Kropassa tietysti tapahtuu asioita ennemmin tai myöhemmin, mutta en ole siitä kauheen huolissani. Naamavärkki on kohtalaisen hyvässä kuosissa, ja kroppa palvelee mua erinomaisesti. Se tekee ajatustyötä, nostaa painoja, kestää hikijumppaa ja antaa orkkuja.

Yhtäältä musta tuntuu aivan samalta kuin 15-vuotiaana. Sama oman navan kaivelu, alttius noloihin tilanteisiin, äkkijyrkkä päätöksenteko, samat heikkoudet ja halut.

Toisaalta moni asia on muuttunut. Olen ammatissa, jota en parikymppisenä osannut kuvitellakaan. Biletys- ja päihtymyshimo on vaihtunut urheiluhimoon. Aidan matalin kohta on muutenkin alkanut tuntua tylsältä. Ympäriinsänussiminen ja jatkuva paremman miehen tavoittelu on lakannut. Elämässäni on timanttinen mies, joka on jotain aivan muuta kuin kuvittelin tarvitsevani.

Miksi sitten ei seksuaalisuuskin eläisi ja liikehtisi.

Aivan tyypillinen nainen

Naisen seksuaalisuuden elinkaarta kuvataan stereotyyppisesti jotenkin näin. Teininä himo on hallitsematonta. Harrastetaan salaa kömpelöä suoritusseksiä ja hankkiudutaan vahinkoraskaaksi.

Viimeistään parikymppisenä on villin sinkkuseksin ja sukupuolitautien vuoro. Vaihtoehtoisesti mennään naimisiin, ollaan naimisissa parikymmentä vuotta, kunnes nelikymppisenä erotaan ja vasta sitten villiinnytään.

Kolmekymppisenä ollaan vakaassa parisuhteessa, ostetaan rivarinpätkä ja Arabian astiasarja. Mies haluaa enemmän seksiä kuin nainen. Naista painavat ruuhkavuosien väsymys ja epämääräinen tyytymättömyys.

Myös yllä mainittu skenaario saattaa johtaa villiin nelikymppisyyteen. Kriiseillään, erotaan, tinderöidään nuorempaa panoseuraa ja käydään Tallinnan-risteilyillä vetämässä kuohariöverit. Keski-ikä ei muuten sit suojaa taudeilta.

Viisikymppisenä ollaan äärettömän sinut oman kropan ja seksuaalisuuden kanssa ja kaikki on ihanaa. Nyt on aikaa parisuhteelle. Seksi tuntuu paremmalta kuin koskaan. Ah ilotulitus, elämänkokemus ja mielenrauha. Nuoret eivät tiedä mistään mitään.

Kuusi-seitsemänkymppisenä paasataan, kuinka senioreilla on vilkas seksielämä siinä missä nuoremmillakin. Kroppa ja värkit eivät ehkä toimi yhtä ketterästi kuin vanhoina hyvinä päivinä, mutta nyt vasta osataan pitää hauskaa.

Eikö tunnukin, että olet kuullut nämä jossain aikaisemmin. Ehkä yleistyksissä on perää, mutta kaikkien seksifiilikset eivät noudata samaa kaavaa.

Olin tietoinen ottaja

Olen kokenut seksuaalisuuteni tähän mennessä näin. Olin seksuaalisesti aktiivinen teini. Naiseuteni alkoi varhain ja samoin halut. Olin hyvän tovin ekassa suhteessani, kunnes panimme. Turvaseksiä, tietysti. Se tuntui ihanalta, ja sain heti orkun ratsailla. Vannon, en juksaa. Sen jälkeen en saanut munasta tarpeekseni.

Parikymppisestä kolmekymppiseksi olin enemmän ja vähemmän väärissä parisuhteissa. Haluni olivat silti yhtä hanakat kuin teininä. Se oli hemmetin turhauttavaa. Olin uskollinen, mutta haikailin aina muita, mukamas houkuttelevampia miehiä.

Kun kolmekymppisenä erosin, otin rytinällä vahingon takaisin. Jälkikäteen se parin vuoden ajanjakso puistattaa. Pillussani ja suussani oli hetken mielijohteesta monta vierasta kullia. Ei samanaikaisesti sentään hehe. Muistaakseni. Olin viileä miestennielijä, jonka oli aina saatava enemmän. Mielellään heti.

Sekoilu katkesi vasta kolmevitosena

Sitten törmäsin nykyiseen mieheeni D:hen. Tapahtui jotain odottamatonta. Muut miehet hävisivät kartaltani. Himoitsin D:tä kuin koira luuta. Miehen tuoksussa oli jotain huumaavaa. Ja on yhä.

Vuosien myötä suhteeseen tulee varmasti annos arkisuutta. Ja joo, keittiössä on myös Arabian astioita. Mutta uskon, että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä mulla on edelleen sama alkukantainen tunne kuin alussa. Miehessä on sitä jotain, mitä yhdessäkään aikaisemmassa miehessäni ei ollut.

Olen huomannut katsovani seksuaalisuuttani uudesta näkökulmasta. Mistä toinen todella nauttii? Olenko itsekäs? Voisinko pienellä vaivalla olla parempi rakastaja? Ylianalysointi ei kannata, mutta ajattelu on sallittua. Hyvässäkään parisuhteessa asiat eivät tapahdu sattumalta. Jos toisesta tykkää siinä määrin, että haluaa elää yhdessä, vähän täytyy jaksaa nähdä vaivaa.

Seksuaalisuuteni ei sinänsä ole parissakymmenessä vuodessa muuttunut. Miehellä saa olla vahva henkinen ote, alistaminen ja hiukan arveluttavat tuhmuudet kiihottavat. Seksipuheet eivät hävetä. Tuskinpa taipumukseni muuttuvat seuraavankaan parinkymmenen vuoden aikana.

Ennustan, että jos ongelmia tulee, ne liittyvät seksin määrään. Miehelle on alusta asti riittänyt vähempi kuin minulle. Seksin laatu tietysti lohduttaa. Ja ylenpalttinen vibraattorikokoelma.

Seksibloggaaja, jonka aivot saattavat nyrjähtää

Veera