Eka seksikerta synnytyksen jälkeen

Halleluja! Sain lapsen puserrettua pillustani ilman suurempia vahinkoja. Naisen fysiikka on ihmeellinen koneisto. Nyt viisi viikkoa synnytyksen jälkeen tuntuu kuin en olisi synnyttänyt lainkaan.

HALUATKO SAADA VOIMAKKAITA, PERÄKKÄISIÄ ORGASMEJA MINUUTEISSA?

Nyt saatavillasi täysin uuteen teknologiaan perustuva Satisfyer Pro 2, joka vie nautintosi täysin uudelle tasolle!
KATSO LISÄÄ!

Joka tuutissa varoitetaan, että seksi ei sitten kiinnosta, kun imetät. Että hormonit pitävät huolen, että elät ja hengität seuraavan vuoden vain vauvaa. Sori, mutta en ihan allekirjoita väitettä.

Jo ekana yönä synnytyksen jälkeen koin oudon ilmiön. Olin päässyt osastolle, ja vauva tuhisi vatsallani. Huoneessa oli hämärää, kaupungin äänet kuuluivat avoimesta ikkunasta, yö oli helteinen. Mies oli lähtenyt kotiin nukkumaan. Kropassani aaltoili valtava rakkaus sekä vauvaa että miestä kohtaan. Seksi ei tietenkään olisi heti onnistunut, mutta halusin sitä palavasti jo silloin. Hormonit pitivät huolen siitä, että kaikki tuntui pökerryttävän ihanalta.

Neitseellinen hetki

Odotimme nelisen viikkoa, sitten en enää malttanut. Himo oli kova, mutta vähän myös jännitti. Tavallaan tuntui, kuin olisin menettämässä toista kertaa neitsyyttäni.

Yhtenä aamuna ipana nukkui pidempään, ja mä ja D saimme lekotella hetken keskenämme. Sujahdin miehen peiton alle ja painauduin sen lämmintä rintakehää vasten. Hitto miten olinkaan kaivannut välillämme olevaa fyysistä jännitettä. D alkoi hieroa kevyesti klitoristani, josta sytyin heti kuin hehkulamppu. Miehelläkin seisoi komeasti – kai sekin oli kaivannut petipuuhia, vaikka ei siitä jatkuvasti valittanutkaan. Toisin kuin meikäläinen.

Sattuiko? Hetken kyllä. Kun D työntyi sisääni, pillun seinämissä tuntui pistelyä siitä huolimatta, että olin öljynnyt sisuksiani tunnollisesti jo synnärillä. Silloin käden ulottuville osui vain vauvaöljyä, joten läträsin sitten sillä. Huonetoveri oli autuaan tietämätön siitä, mitä sermin takana tapahtui.

”Testasimme tämän ja se on TODELLA NAUTINNOLLINEN!” – Nautiskelijat 
Tilaa omasi: www.hotlips.fi

Jäin puolitiehen

Alkukankeuden jälkeen miehen liikehdintä tuntui sisälläni ihanalta. Yhtä mahtavaa oli saada mies kunnolla lähelleni, mikä oli ison mahan kanssa toivotonta.

Orkku oli kuitenkin vielä hukassa. Laukeamista edeltävää sykähtelyäkään ei kuulemma vielä tuntunut, vaikka en ole lintsannut pillujumpasta. Ehkä syy oli toipuvassa lihaksistossa, korvien välissä tai molemmissa. Vieressä tuttia lutkuttavalla ipanallakin oli varmasti vaikutuksensa.

– Ajattelitko, että kun olet runtannut pillusi läpi ranskanleivän, se toipuu ennalleen neljässä viikossa? mies naureskeli, kun harmittelin piileksivää orgasmia.

Oikeastaan kyllä ajattelin. Toosa tuntuu jotakuinkin samalta kuin ennen, ja ainakin oman käden kautta se toimii vallan mainiosti.

Mutta ehkä D puhuu asiaa. Olen liian malttamaton. Saisin olla kiitollinen, että olen palautunut hyvin ja että kaikki osani ovat ehjät ja toimivat. Vältin kilot, raskausarvet, repeämät ja ties mitkä kettumaiset tiineysvaivat.

Vauva oli tarkoitus viedä muualle, mutta…

Vannoin etukäteen, että kun pääsemme taas muhinoimaan, vauva saa makkarista häädön. Mielellään pihalle päiväunille. Hyvä suunnitelma, mutta vauva olikin sitten metrin päässä tositoimista. Olisimme voineet itse lähteä evakkoon toiseen huoneeseen, mutta makkarissa oli niin mukavan lämmintä ja hämärää.

Tilaa parhaat seksilelut meiltä!

Se, että vauva kölli samassa sängyssä, häiritsi yllättävän vähän. Ehkä seksihinku oli niin kova, että vieressä olisi voinut olla vaikka naapurinkin vauva, taapero ja kultainennoutaja.

Tilanne poiki huumoria, kun lapsi alkoi kesken kaiken itkeä. Samalla kun keskityin suihinottoon, D sovitteli tuttia takaisin lapsen suuhun ja hyssytteli takaisin uneen.

Milloin vauva alkaa ymmärtää, että vieressä imetään munaa? Voiko tätä kysyä neuvolasta ilman, että terkkari soittaa lastensuojeluun?

Puolivillaisen ehkäisyn loppu

Yksi muksu riittää, kiitos. Se tarkoittaa, että keskeytetty yhdyntä -tyyppinen vastuuton ehkäisymenetelmämme ei enää ole tarpeeksi luotettava. Aion laitattaa hormonikierukan, mutta sen paikalleen ujutusta pitää vielä odottaa muutama viikko. Siihen asti en aio ottaa pienintäkään uudelleen raskautumisen riskiä.

Kondomi ei varsinaisesti saanut miestä kiljahtelemaan riemusta.

– Tuntuiko se samalta kuin ennen? utelin mieheltä jälkikäteen.

– Joo täysin samalta. Hitto en tuntenut edes omaa munaani, D puuskahti.

Kysyin, auttaisiko ohuempi kumi, mutta D ei innostunut. Kuminvihaaja haluaa paljaaltaan ja piste.

– Tarkoittaako tämä sitä, että ennen kierukan laittoa lisää munaa ei ole tarjolla?

– Kyyyllä sä sitä saat jos haluat, D lausui armollisesti nostamatta katsettaan lehdestä ja kaurapuurosta.

Hymyilytti. Tällä hetkellä se tieto riittää.

Tuore äiti, sama seksinnälkäinen nainen

Veera